Siirry sisältöön

Täydenkuun energioissa,  kun tunteet sekä mielessä että kehossa ovat erityisen vahvoina ja havaittavissa, tunnustelin mun kehoani. Tarkkailin ja kuulostelin, pysähdyin lepäämään ja silittämään itseäni. Mietin että kuinkahan usein keho kaipaa lempeyttä, hyväksyntää ja hellyyttä? 

Tulin siihen päätelmään että AINA. 

Ei taida olla sellaista hetkeä, jolloin keho saisi tarpeeksensa lempeydestä ja rakkaudesta. Toki keho kaipaa varmasti paljon muutakin, mutta luultavasti silti AINA tietyllä tapaa myös lempeyttä. Vai oletko ollut ihanassa hieronnassa ja miettinyt jossain kohtaa että loppuisipa tää jo? Yleensä musta kyllä tuntuu että sellaiseen voisi jäädä vaikka päiväkausiksi! 


Yleensä meillä on aika paljon vaatimuksia keholle. Monet me asetetaan itse, mutta roppakaupalla vaatimuksia syötetään meihin myös meidän ulkopuolelta. Keho väsyy siihen, jos vaatimuksia on valtavasti ja se saa vain harvoin kiitosta, rakkautta ja hyväksyntää. Mä uskon että tällaisesta vaativuudesta sitten syntyy monet kehon haasteet. (kehon haasteisiin on varmasti monia muitakin syitä, mutta uskon että tämä on aika yleinen) Monesti kun kehossa esiintyy haasteita, halutaan ne sitten pikaisesti korjata erilaisin lääkkein, leikkauksin, korjaavilla hieronnoilla, jäsenkorjauksilla ja muilla hoitomuodoilla. En väitä että näihin ei pitäisi turvautua, kaikille edellä mainituille on varmasti paikkansa, mutta mä uskon että AINA keho kaipaa myös lempeyttä, hyväksyntää ja hellyyttä.  Kosketusta, joka on täysin pyyteetöntä, se ei vaadi sun keholtasi kertakaikkisesti yhtään mitään, vaan hyväksyy sen täysin juuri sellaisena kuin se on. Kaikkine kipuine, haasteineen, täydellisenä, ihmeellisenä, juhlittavana kokonaisuutena!

Kuinka usein me  tarjotaan kehollemme tällaista huomiota? 

Mä uskon että lempeä kosketus olisi todella tärkeää kaikkien hoitojen lisänä ja varmasti monissa haasteissa jo se voisi auttaa pelkiltään. Lempeä kosketus on taatusti monessa kohtaa yhtä tehokas kivunlievittäjä kuin särkylääke. Ja sen sivuvaikutukset eivät ole haitallisia. Päinvastoin. Sivuvaikutuksina voi tulla monia ihania juttuja, kuten rentouden tunnetta, stressin laskua, syvempää unta, itseluottamusta, yhteydentunnetta toiseen ihmiseen... Ja nämä kaikki säteilee myös meidän ihmissuhteisiin ja ihan kaikkeen meidän ympärillä. 

Joidenkin kehon haasteiden kohdalla voi käydä myös siten, että rentoutuessaan kunnolla, keho saa tilaa alkaa itse korjata itseään, jolloin vaiva lähtee korjaantumaan "itsestään". 

Lempeällä kosketuksella on valtava, lempeä voima ❤️

Tää aihe syvenee ja puhuttelee mua päivä päivältä enemmän ja jokaiselta asiakkaalta opin hurjan paljon siitä, miten täydellinen ihmiskeho on. Aivan jokainen. Kerrassan ihmeellisiä, viisaita kokonaisuuksia. 


Olen ihan alussa ja oma tapani hoitaa on vielä tietyllä tapaa jäsentymätön ja taatusti muuttuvainen, mutta tiedän että jo nyt olen ymmärtänyt jotain todella syvää ja pyhää siitä, mikä suuri lahja on saada koskettaa ihmisiä lempeydellä ja rakkaudella! Ja kuinka moni keho kaipaa tulla kosketetuksi siten! 


Kiitos teille jotka olette tulleet hoidettavakseni ja opettaneet minua ❤️


Niin ja kiitos kaikille joilla olen saanut käydä ihanissa, lempeissä hoidossa ja oppimassa miltä tuntuu vastaanottaa huolenpitoa ❤️ (Kerron näistäkin joskus lisää) 


Erityiskiitos Satu kun näytit mulle tän tien ja rohkaisit mua löytämään hoitajan itsestäni ❤️



Luulen että mun hoidot tulee lähiaikoina muuttumaan hieman. En osaa kertoa vielä enempää, asiat ovat vasta rakentumassa minussa, mutta sen verran voin paljastaa että kukat ja intuitiivinen hoitaminen varmaankin ainakin tulevat ottamaan lisää roolia tulevaisuudessa ❤️ 

Mutta nyt siis tervetuloa mun lempeisiin hoitoihin joista lisää tietoa https://loytolantytar.fi/fi_FI/hoidot

Toivottavasti nähdään pian mun hoitohuoneella!  ❤️